Täyden palvelun kauneushoitola Tampereella

Olemme monipuolinen kauneushoitola Hämeenpuistossa, Tampereen keskustan välittömässä läheisyydessä. Tarjoamme sinulle ylellistä hemmottelua, rentouttavan hyvää oloa ja säkenöivää kauneutta.

Meillä on välitön ja lämmin tunnelma, jonne voit tulla rauhoittumaan kiireisen arjen keskellä tai vaikkapa kaunistautumaan polttariporukalla. Käytämme juuri ihollesi soveltuvia huippuluokkaisia, turvallisia ja testattuja tuotteita.

Kauneuden ja hyvän olon ammattilaiset palveluksessasi

Anu Bergelin

Anu Bergelin, SKY-kosmetologi, kauneushoitola beauty bakery tampere Olen Beauty Bakeryn omistaja Anu Bergelin, SKY-Kosmetologi ja meikkaaja-stylisti. Valmistuin kosmetologiksi 2011 kesällä ja olen siitä lähtien toiminut täysipäiväisesti kosmetologiyrittäjänä.

Pidän siitä, että päiväni koostuvat vaihtelevasti eri hoidoista, vaikka monta vuotta olenkin tehnyt eniten juuri brassi- ja bikinisokerointeja. Valmistun pian myös refleksologiksi eli koko kehon vyöhyketerapeutiksi - on ihanaa huomata, miten asiakkaat ovat saaneet siitä apua ja parannusta omaan elämänlaatuunsa.

Perustin Beauty Bakeryn huhtikuussa 2013. Oma hoitola on minulle sydämen asia ja haluan, että jokainen asiakas lähtee meiltä hyvällä mielellä.

Jos jokin kauneudenhoitoon liittyvä asia askarruttaa tai haluaisit tietää lisää hoidoista, voit tulla hoitolaan paikan päälle kysymään minulta, soittaa tai lähettää sähköpostia.

Palvelen sinua mielelläni!



Käytämme vain turvallisia ja testattuja huippubrändejä

kauneushoitola tampere, ella bache kasvohoidot, alexandria professional, minx-kynnet tampere